Arkeni

Retkellä

Millainen olen kotona ja arjessa?

Luonteeltani olen aktiivinen, aikaansaava, hyvin verkostoitunut, ja toiset huomioon ottava. Olen asunut Tampereella suurimman osan elämästäni, mutta sen lisäksi olen asunut joitakin vuosia Jyväskylässä ja Espoossa, sekä ulkomaillakin.

”Ella on niitä harvoja ihmisiä, jotka eivät odota, että muut tekevät, vaan tarttuu heti toimeen, kun näkee epäkohdan. Ella vie aktiivisesti asioita eteenpäin.”

Teinit vauhdittavat arkeani

Olen aktiivinen perheenäiti. Meillä on uusperhe, jossa riittää menoa. Olen saanut kokea pikkulapsiajan rumbaa. Tällä hetkellä teinien harrastukset ja tarpeet tahdittavat elämäämme.

Uusperheen äitinä olen saanut kokea sen, että perhetilanteet voivat vaihdella. Tiedostan, että perheiden ja toisaalta sinkkujen ratkaisut ja haasteet ovat erilaisia.

Perheitä ei voi survoa yhteen muottiin.

Kellarissani on marjoja ja suksia

Asumme rintamamiestalossa, jonka remontointi on haastavaa ja palkitsevaa. Kasvimaalla möyhiminen on mielestäni rentouttavaa. Oman pihan vadelmat ja omput säilön talteen talven varalle. Olen myös innokas marjastaja ja sienestäjä.

Tykkäämme perheen kanssa retkeillä. Suomen puhdas, kaunis luonto saa aina hyvälle tuulelle. Haluankin omalta osaltani varmistaa, että luontoympäristömme säilyy monimuotoisena ja puhtaana.

Olen melko intohimoinen talviurheilija eli hiihdän, lasken telluilla, lautailen ja retkiluistelen. Olenpa ollut nuorena laskettelunohjaajanakin. Tanssi on myös lempilajejani, tarkemmin sanottuna steppi ja jazz-tanssi.

Puutarhainnostuksestani huolimatta taidan kuitenkin olla talvi-ihminen.

Työtä, koulua ja kotiarkea

Itse olen voinut yhdistää työn ja perheen. Tämän päivän Suomessa se on jo varsin tavallista, mutta ei itsestäänselvyys. Perheystävällisellä sosaalipolitiikalla voimme vaikuttaa siihen, että perheissä jaksetaan paremmin ja nuoret aikuiset näkevät perheen perustamisen houkuttelevana vaihtoehtona. Vanhemmilla pitää olla mahdollisuus panostaa työelämän lisäksi myös perhe-elämään – ja toisaalta kotiin pitää saada apua silloin kun oma jaksaminen on vähissä.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen vaatii yhteispeliä ja joustavuutta sekä perheenjäseniltä että työnantajilta.

Koen, että nykyajan työelämä on vaativaa. Itsekin olen välillä ollut aika lujilla jaksamisen kanssa. Mietin usein, miten työelämää voisi kehittää niin, että työssäkäyvien työkyky ei olisi niin kovalla koetuksella ja toisaalta työttömien olisi helpompi löytää paikkansa työelämässä.

Olen kiinnostunut siitä, mitä koulussa tehdään ja miten siellä voidaan. Niinpä olen luokan vanhempien yhteyshenkilö ja vanhempainyhdistyksen johtokunnan varajäsen. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kaiken kaikkiaan lähellä sydäntäni. Työnikin puolesta olen kiinnostunut siitä, miten yhteiskuntana voimme tukea lapsia ja nuoria heidän hyvinvoinnissaan ja kasvussaan.